... Siinä ajassa kirjailija nykäisee lukijan veneeseen tai sitten ei.
Ihmisen huomiosta kilpailee valtava määrä tekstejä. Niitä on kaikkialla. Niitä saa eteensä kaikkialta.
- Mutta harvassa ovat tekstit, jotka kiusaavat meitä pitempään. Ihmisen elämä on jatkuvaa lukemisen aloittamista. Meillä ei ole aikaa tutustua pitempään, jos ensivaikutelmamme ei ole koukuttava.
- Kirja on tietysti eri juttu. Kun tartut kirjaan, teet jo siinä vaiheessa hiljaisen sopimuksen sen kanssa: "No niin, katsotaan mihin sinusta on."
- Joudut ponnistelemaan, joudut tekemään ratkaisun. Avaat kirjan - lehteilet nimiösivut, luet ehkä takakannen, katsot montako sivua, löydät ensimmäisen virkkeen ja luet: Ropponen oli yrittänyt vakuuttaa, että hänen kyytiinsä kannattaa lähteä, mutta huonolla menestyksellä.
- Sinua alkaa kiinnostaa, millainen mies hän on livenä. Tai sitten - kirja kiinni. Etkä varmaan enää ikinä koske tuohon romaaniin.
- Miksi lukija epäröi.
- Painat lukijan molemmista olkapäistä alas etkä päästä pois, ennen kuin juttu on kuunneltu loppuun.
- Virkkeessä on valtavasti tietoa. Merkitykset ja painotukset vavahtelevat, mutta kertojan itsevarmuus välittyy. Se on vereslihalla kirjoitettu.
- Voidaan perustella, että kaunokirjallisen teoksen ei tarvitse, eikä pidä tyrkyttää itseään mitenkään. Sisäänpäin käpristynyt virke voi uhata niin ehdotonta tyyliä, että se alkaa kiskoa puoleensa. Tekee mieli tietää, mihin tällainen kirjoittaja ylipäänsä viitsii laittaa pisteen, mihin ajatusketju päättyy. Saavatko he toisensa?
- Kun omaääninen kirjailija työntää lukijaa kauemmas, hän vetääkin tätä lähemmäs. Hän lähettää kolme kuvaa. Yhden Tuusulanjärveltä, yhden Dresdenistä ja yhden Itämeren rannalta.
- Suosikkiasi ei valita kisaan. Lukisitko?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti